torstai 28. toukokuuta 2009

Valokuvatorstain haastesana - ahaa


Ahaa - tuo on siis syötävää…

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Hunajakennosukat



Neuloin sukat toiminnolla ”neulo purkaa neulo”. Se on minulle varsin tuttu tapa neuloa. Neulevinkkinä käytin Novita -lehden (kesä 2009) hunajakennosukkamallia. Alkuperäisessä mallissa on kantapääkin neulottu mallineuleella.
Taas sorruin siihen, että en malttanut lukea ohjetta vaan neuloin ymmärtämättä mahdollisia ongelmia, josta syystä jouduinkin kantapään neulomaan kolmeen kertaan ennen kuin se näytti - kohtuulliselta.
Lankoina halusin käyttää sukkalangoista tähteiksi jääneitä lankakeriä, joita on kertynyt useita nyssäköitä. Jämälankojen hyötykäytöksi on ihan hyvä vaihtoehto.

lauantai 23. toukokuuta 2009

Virkkaan, värkkään..


Ponco on valmistunut joskus alkuvuodesta. Se on virkattu Novita -lehden kevät 2006 mallia 60 mukaillen. Lankana on Novitan Teddy.

Kissaa kerrakseen



”Surullisen kuuluisa” entinen UFO on valmistunut. Minun piti kaivella lankavarastojani, vertailla värejä ja käyttää kaikki mahdollinen luovuus, että sain tilaustyön valmiiksi.


Kikkakakkonen:
Huomasin poimiessani erivärisellä langalla pääntieltä silmukoita, että virkkuukoukku on hyvä apuväline. Virkkaamalla pääntien reunaan kiinteitä silmukoita ja poimimalla niistä puikoille silmukat, jää miehustan ja pääntien raja siistiksi. Silloin kiinteiden silmukoiden alle peittyvät pääntien reunuksen kavennukset ja päättelyt. Tosin tässä puserossa virkkasin kiinteillä silmukoilla koko pääntien reunan. En oikein oivaltanut miten sen olisi saanut helmineuleella onnistuneeksi.

Kissan kuvat neuloin silmukoita jäljentämällä ja mallit ovat ilmaisia malleja (Jessica-Tromp.nl).

(Neulepusero takaa)

torstai 21. toukokuuta 2009

Mr Murphy ja Rouva Fortuna



Mr Murphy on vieraillut tietokoneellani tänä keväänä vähän liian usein ja juuri kun minulla olisi ollut tarvetta kirjoittaa blogiini. Helmikuussa hän saapui näyttöruudulleni ja pimensi sen täysin. Näytönohjain sanoi sopimuksensa irti.

Ennen pääsiäistä olin varautunut ostamalla pääsiäisliljoja ja kuvasin niitä. Tarkoituksena oli ladata kuva blogiin ja toivottaa vierailijoille hyvää pääsiäistä. Laajakaista ei lähettänyt täyttä kaistaa mikä liittyi palvelun tuottajan seuraavan päivän päivitykseen. Sitten lähdinkin jo pääsiäisen viettoon ja lomalla ollessani lainakoneen kanssa surffailin vierailemassa valokuvatorstaihin osallistuneiden blogeissa. Innokkaana kirjoittelin kommentteja upeisiin haastekuviin, kun Valokuvatorstain haasteena oli violetti. Yllättäen juuri silloin tulikin Rouva Fortuna paikalle. Viimeisenä päivityksenä kun omassa blogissani oli se onneton lilanvärinen käsityö, jonka luulin jäävän keskeneräiseksi, osallistuinkin ikään kuin sivusta katsojana valokuvatorstain haasteeseen.

Mutta sitten - äitienpäivän jälkeen tulikin taas Mr Murphy salamana herra ukkosen muodossa tietokoneelleni polttaen virtalähteen…

torstai 7. toukokuuta 2009

Valokuvatorstain haaste - kaksoisolentoni



Kuvassa on oikea ”Soulmateni”. Ulkoisestihan toki olen jotain aivan muuta... omasta mielestäni.

perjantai 1. toukokuuta 2009

Valokuvatorstain 130. haaste


Tälle terassille voi naamioitua...